Lopuksi

Viimeiset viikot vilahtivat ohi silmänräpäyksessä, vaikka yritin epätoivoisesti tarttua jokaiseen pieneenkin hetkeen. En jättänyt välistä yhtäkään auringonlaskua. Sanoin ystävilleni kaiken niin, että lopuksi ei enää ollut mitään sanottavaa. Kokeilin surffaamista ensimmäistä kertaa. Järjestimme vapaaehtoisten kanssa kaikille ranskalaisille tutuillemme pihajuhlat. Kesken kaiken alkoi sataa kaatamalla. Mikään ei ole tuntunut niin bretagnelaiselta kuin me juoksemassa sateen altaJatka lukemista ”Lopuksi”

Kaikki, mitä rakastin

perjantai-iltojen keveys Quimperin kimppakämpässä Douarnenezin tähtitaivas kevättalven aamuöinä se, miten Emanuele siirtyy aina kävelemään kadun aurinkoiselle puolelle itsenäisyys ja sen tuoma itsevarmuus työpäivän viimeisen oppitunnin viimeinen vartti soittolista, jota meillä aina kuunnellaan, kun joku laittaa ruokaa se, että kyseisen soittolistan kappaleet tuovat nyt mieleen suloisia muistoja kuntosalin bodarit, joiden kanssa minulla on moikkaussuhde paikallinen chèvreJatka lukemista ”Kaikki, mitä rakastin”

Ra(n)skasta, kolmas osa

Helmikuun päivityksen jälkeen kielirintamalla on tapahtunut monenlaista. Aloitin helmikuun lopussa ranskan yksityistunnit Douarnenezissa. Kahdesti viikossa puolentoista tunnin ajan käyn eläköityneiden pariisilaisten kanssa puhumassa elämästä: maanantai-iltaisin Marie-Joellen ja keskiviikkoiltaisin Catherinen kanssa. Marie-Joellen kanssa luemme ajankohtaisia uutisia Ukrainan tilanteesta ja siitä, pitäisikö burkini-uima-asu hyväksyä Bretagnen uimahalleissa. Catherinen kanssa luemme kreikkalaista mytologiaa ranskaksi. Hän ehdotti minulle tätä, kunJatka lukemista ”Ra(n)skasta, kolmas osa”

DZ

Olen asunut kohta yhdeksän kuukautta Douarnenezissa, 14 000 asukkaan pikkukaupungissa Finistèren departementissa Atlantin rannalla. Kun kerron Bretagnessa tapaamilleni ihmisille asuvani Douarnenezissa, useimpia naurattaa. Hassun nimensä lisäksi Douarnenezilla on nimittäin hurjasti luonnetta ja maine, joka kiirii kauas. Kaikilla tuntuu olevan mielipide DZ:sta, ja vihdoin uskon ymmärtäväni miksi. Ulospäin kaupunki näyttää nukkuvalta. Elämä täällä tuntuu toisinaan yhtäjaksoiseltaJatka lukemista ”DZ”

Kohtaamisia

Muiden vapaaehtoisten kanssa minulla on erityinen ihmissuhde. Se on jotain sellaista, josta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Irakli tykkää (georgialaiseen tapaan) nostaa maljan sille, että sattuma on tuonut meidät kahdeksan vapaaehtoista yhteen. Hän muistuttaa meitä sen hienoudesta, että juuri meidän elämämme risteävät tänä vuonna. Nämä maljapuheet saavat minut ajattelemaan niitä asioita, jotka tekevät täällä luomistaniJatka lukemista ”Kohtaamisia”

Tuttuja kylässä

Minulla on käynyt tuttuja kylässä viime kuukausina. Kummini Katri vietti viikonlopun Douarnenezissa maaliskuun lopussa. Äiti ja Akke-veli tulivat kylään pääsiäisloman alussa, ja isin kanssa vietin pääsiäisloman toisen viikon Kaakkois-Ranskassa. Läheisten näkeminen oli helpottavaa ja ihanaa. Tällainen tuttuus ja helppous tuli myös tarpeeseen kevään edetessä yhä pidemmälle. Kun näytin Katrille ja äidille kotikulmiani, tunsin olevani lomallaJatka lukemista ”Tuttuja kylässä”