Ra(n)skasta, kolmas osa

Helmikuun päivityksen jälkeen kielirintamalla on tapahtunut monenlaista. Aloitin helmikuun lopussa ranskan yksityistunnit Douarnenezissa. Kahdesti viikossa puolentoista tunnin ajan käyn eläköityneiden pariisilaisten kanssa puhumassa elämästä: maanantai-iltaisin Marie-Joellen ja keskiviikkoiltaisin Catherinen kanssa. Marie-Joellen kanssa luemme ajankohtaisia uutisia Ukrainan tilanteesta ja siitä, pitäisikö burkini-uima-asu hyväksyä Bretagnen uimahalleissa. Catherinen kanssa luemme kreikkalaista mytologiaa ranskaksi. Hän ehdotti minulle tätä, kun en osannut luetella Zeuksen lapsia enkä tiennyt, että Menelaos oli Agamemnonin veli ja Atreuksen poika. Kuulemma tätä kautta saan kielitaidon ja yleissivistyksen samassa paketissa. Emanuelen mielestä kreikkalaisen mytologian lukeminen vieraalla kielellä on kielen osaamisen korkein taso. Tätä kommenttia ajattelen silloin, kun ranska turhauttaa.

Ja voin kertoa, että on turhauttanut. Olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka paljon vieraan kielen taitaminen vaatii aikaa ja energiaa. Se on valtava sitoutuminen. Toki ravintolakeskusteluun pääsee nopeastikin kiinni, mutta sujuvuus ja luonnollisuus ovat kiven takana. Ai että ärsyttää toisinaan, kun keskustelujen jälkeen huomaan, ettei ranskalainen olisi sanonut asioita noin. Tai kuinka minun ranskani melodia on edelleen pomppivampi kuin ranskalaisten. Olen varmasti vain liian ankara itselleni, mikä joskus vie iloa siitä, mitä jo osaan. Jotenkin ajattelin, että vain hengittämällä ranskalaista ilmaa muutaman kuukauden ajan minusta tulisi Molièren seuraaja. Ei tullut. Jälkeenpäin ajateltuna immersioni olisi voinut olla kokonaisvaltaisempikin, sillä vapaaehtoisten kanssa puhumme englantia ja töissä olin keväällä suurimman osan ajasta englannintunneilla. 

Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen tasoon, jonka ranskassa saavutin. Teen edelleen paljon virheitä enkä harmikseni pysty vieläkään lukemaan Baudelairea alkuperäiskielellä. Sekä kirjallinen että suullinen ilmaisuni on kuitenkin varsin sujuvaa. Kirjoittaessani erästä englanninkielistä tekstiä muutama päivä sitten käänsin joitakin sanoja ranskasta englanniksi, koska ranskankieliset sanat tulivat mieleeni ennen suomenkielisiä. Tästä tuli todella hyvä mieli ja sellainen olo, että ranska elää minussa.

Siltä tuntuukin, että minussa elää täältä lähtiessäni ihana ranskalainen Henriikka, joka toisinaan ajattelee kovin ranskalaisittain ja jonka mielestä on äärettömän kiehtovaa nappailla uusia lauserakenteita ranskankielisistä keskusteluista. Ylipäätään minusta tuntuu, että kielten opiskeleminen on opettanut minulle valtavasti itsestäni. Ymmärrän, että näinkin asioita voi ajatella ja luokitella. Maailma pääni sisällä on värikkäämpi ja rikkaampi. Kaiken turhautumisenkin jälkeen haluni ja kiinnostukseni kieliä kohtaan on kyltymätön. Täällä olen ymmärtänyt, että haluan tavata ihmisiä ja kuulla heidän maailmankatsomuksistaan heidän äidinkielellään. Se tuntuu minusta merkitykselliseltä.