Haahuilusta ja suurkaupungeista

Minua on viime vuodet häirinnyt se, että en ole osannut erottaa sitä, mitä minä haluan ja mitä ihmiset ympärilläni haluavat minun haluavan. Ajatus on pelottava, sillä en tahdo eräänä aamuna herätä ja huomata, että tärkeät valinnat elämässäni eivät olleet minun. Lähdin Ranskaan syksyllä myös siksi, että saisin etäisyyttä tuttuun ympäristöön, jonka vaikutteita omaan ajatteluuni en pystynyt tunnistamaan lainkaan. Kuluneen puolen vuoden aikana yhtenä tavoitteistani on ollut selvittää, mitä minä haluan syödä aamupalaksi, tehdä vapaa-ajalla tai saavuttaa elämässä. Olen etsinyt sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä ja kuka olen tutuista auktoriteeteista kaukana.

Syksyllä en tiennyt, mistä itsensä etsiminen kannattaa aloittaa. Aloitin paremman puutteessa hiljaisuudesta. Kirjoitin päiväkirjaani: “Haluan olla hiljaa niin kauan, että kuulen oman ääneni.” Siksi olen viettänyt paljon aikaa yksin: olen käynyt lähes päivittäisillä kävelyillä, lähtenyt ilta-ajeluille, maannut sängylläni hiljaisuudessa ja harjoitellut oman seurani arvostamista. Olen harjoitellut kieltäytymistä leffailloista, työtehtävistä, juhlimisesta ja lisävastuista ja toisaalta sanonut kyllä viikonloppureissuille, uusille ruokalajeille ja pitkille aamu-unille. Olen tehnyt pienempiä ja suurempia päätöksiä aikatauluista ja elämänfilosofiasta ihan itse.

Päätöksen Ranskaan lähtemisestä tein myös itse. Se oli ensimmäisiä sellaisia. Ajan myötä olen ymmärtänyt, että juuri siksi aika täällä on tuntunut niin hyvältä ja oikealta. Siksi, että omien päätösten takana seisominen on äärimmäisen palkitsevaa. Ensin täytyy vain uskaltaa luottaa itseensä.

Unelmani on muutamien vuosien ajan ollut olla sellainen rohkea yksin matkustava ja siitä nauttiva nainen. Kyllä te tiedätte, se klassinen strong and independent. Havahduin siihen, että yksin reissaamisen kokeileminen olisi paras tapa juhlistaa kehitystäni itsetuntemuksen ja -luottamuksen saralla. Googlailin Ranskan suurkaupunkeja ja päätin uskaltaa luottaa itseeni. Niinpä lähdin pääsiäislomalla viikoksi yksin Marseilleen ja Lyoniin nauttimaan kesäsäästä, omasta pärjäämisestäni sekä seikkailun tunteesta rintalastan takana.

Löysin etelästä huhtikuun auringon sekä yksin matkustamisen ihanuuden. Yksin matkustaessa ympäristöön ja sen ihmisiin voi keskittyä tarkemmin ja syvemmin. Huomasin puutarhoiden perhoset, parveketupakoijien asuvalinnat ja rakennusten rapistuvat julkisivut aivan uudella herkkyydellä. Ja ah se vapauttava tunne, kun saa lomalla itse valita mitä syö ja milloin eikä tarvitse tehdä ainuttakaan kompromissia.

Lyonin taidemuseon sisäpiha
Terassikansaa Lyonissa

Minulla oli paljon aikaa ajatella. Tulin sellaiseen maailmaa mullistavaan tulokseen, että elämä on aika kevyttä, kun tärkeimpänä tavoitteena on kadun aurinkoisella puolella pysyminen. Tuudittauduin huhtikuun auringon syleilyyn ja iholla viipyvään lämpöön. Ajattelin ranskalaisten onnekkuutta sillä saralla, että he voivat oman maansa sisällä kokea välimerellisen Marseillen rentouden, Pariisin kiireen, Alppien maisemat, Atlantin pauhun ja Lyonin eleganttiuden. Heillä on gastronomiaa, upeita maisemia, rikas historia sekä maailmanluokan taidetta. Ehkä jossain syvällä olin hetken kateellinen.

Maisemia Marseillen Notre Dame de la Gardelta

Ranskankielessä on eräs syvästi rakastamani sana: flâner. Se tarkoittaa haahuilua, kävelemistä ilman päämäärää, tarkkailua. Sellainen olin lomallani: flâneur, haahuilija. Laitoin musiikkia kuulokkeista ja romantisoin vieraiden kaupunkien kaduilla kävelemistä. Joskus se on kaikki, mitä itsensä protagonistiksi tuntemiseen tarvitaan. Kävelin samoja katuja vain nähdäkseni valon muuttumisen rakennusten seinillä ja eri ihmiset jäätelökioskin jonossa. Löysin sattumalta kauniita graffiteja ja päädyin suloisille pihakirppiksille. Pistaasijäätelö juovutti makeudellaan. Yhtenä päivänä istuin kolmatta tuntia lyonilaisen suihkulähteen juurella lukemassa kirjaa. Ehkä koskaan ennen ei ole tosimaailmasta kauas kurkottaminen ollut yhtä helppoa. 

Marseillen katutaidetta
Calanque de Sugiton
Rhône-joen varrella hostelliystävän kanssa

Niin, viimeistään tämän reissun jälkeen olen vakuuttunut pärjäämisestäni. Oma seurani ei ole ollenkaan hassumpaa eikä yksin oleminen enää ahdista. Olen oppinut luottamaan valintoihini ja tarpeisiini ja uskoisin, että tämä luottamus on sovellettavissa myös elämän suurempiin kysymyksiin. Kyllä minä tiedän mitä haluan, kunhan pysähdyn kuuntelemaan. 

Kotiin palattuani Emanuele totesi, että ensimmäinen solo travel -kokemus on käänteentekevä matkalla kohti parempaa itsetuntemusta. Tämä matka itseeni päihittänee jopa huhtikuiset suurkaupungit, ja siitä en voisi olla iloisempi.

Ahkeran etsimisen jälkeen tiedän nykyään itsestäni muun muassa seuraavaa:

  • siedän kyllä pölyä nurkissa mutta tiskaamattomat tiskit häiritsevät
  • aikataulujen ja to do -listojen puuttuminen tekee oloni epämukavaksi
  • olen lauta-, juoma- ja korttipeli-ihminen sekä aperitiivikulttuurin suuri fani
  • luovuutta vaativat tehtävät stressaavat minua
  • kylmä aamupala > lämmin aamupala
  • toisinaan kaiken itsenäistymisenkin keskellä paras lääke on kotiin soittaminen
  • en ole sosiaalisissa tilanteissa niin rohkea kuin toivoisin
  • kaipaan mustikoita ja männiköiden läpi siivilöitynyttä ilta-aurinkoa
  • elämältä haluan paljon uteliaisuutta, pehmeitä haleja, aamuyöhön jatkuvia keskusteluja sekä auringossa kypsyneitä hedelmiä