Päivät Portossa

Olen aina halunnut elää sellaista Pinterest-elämää, jossa lähdetään pitkiksi viikonlopuiksi eurooppalaisten kaupunkien terasseille. Löysimme Emman ja Helmin kanssa naurettavan halvat lennot Portoon, joten viime viikolla lähdimme neljäksi yöksi Portugalin auringon alle. No, aurinko ei juuri paistanut mutta elämä hymyili senkin edestä eteläeurooppalaisen leveästi.

Porto oli täynnä ranskalaisia (muutkin olivat näköjään löytäneet halvat lennot), ja toisinaan esiinnyimme asiakaspalvelijoille ranskalaisina. Silloin teki mieli seisoa vähän ryhdikkäämmin ja puhua kovempaan ääneen. Jälkeenpäin epäuskottava esiintymisemme nauratti sekä meitä että tarjoilijoita. Yövyimme suloisessa Airbnb:ssä aivan keskustan tuntumassa. Ainoa asunnon miinus oli kaikkien kadun äänien kuuluminen sisälle. Ambulanssien ujellukseen nukahtaessani en olisi voinut olla kiitollisempi hyvistä unenlahjoistani.

Näimme yhdeksi maailman kauneimmista kirjakaupoista äänestetyn Livraria Lellon, jonka huhutaan inspiroineen J. K. Rowlingia. Kiipesimme Torre Dos Clérigosiin katsomaan Portoa korkeammalta. Turistimottoni voisi olla: “Kyllä nyt ainakin yhteen torniin pitää kiivetä.” Niin se vain on, että katoista tunnistaa, että nyt ollaan kaukana kotoa.

Ajoimme bussilla Atlantin rannalle ja ihmettelimme myrskyävää merta. Kävimme urkukonsertissa ja ihailimme kauniisti kuvioituja laattoja (azulejos) Porton rakennusten seinillä. Lauantai-iltapäivän istuin yksin kahvilassa kirjoittamassa päiväkirjaani kuin suurikin ajattelija. Satoi niin, että päiväkirjani kastui, mutta päätökseni tulla terasseille istuskelemaan oli järkkymätön.

Livraria Lello
Porton katot
Azulejos

Voi miten hyvin söimmekään! Maistoimme ainakin viittätoista portugalilaista leivosta, kasvisversiota portolaisesta francesinha-leivästä, portviiniä, naapuripitserian margheritaa, parasta ikinä syömääni suklaakakkua ja kaikenlaista perinteistä bacalhausta eli turskasta.

Francesinha

Jälkeenpäin arvioiden reissun itselleni tärkein teema oli irti päästäminen. Päästin irti rutiineista, odotuksista ja yrittämisestä. Minua ei haitannut nukkua pitkälle aamupäivään tai syödä kolmatta kertaa leivonnaisia yhden päivän aikana. Arvostin enemmän uusia makuelämyksiä ja rentouden tuomaa joustavuutta kuin tarvetta suunnitella ja kontrolloida kaikkea. En antanut suunnitelmien muuttumisen, sadepäivien tai oikeastaan minkään dropata mun tunnelmaa, kuten Vesala laulaa. Sen sijaan annoin itseni, muiden ja maailman ihan vain olla. Se, jos joku, oli ihanaa. Ja maanantaina oli ihanaa palata kotiin ja rutiineihin, minkä sanoisin myös olevan onnistuneen matkan merkki.

Viimeisen illan keskustelussa totesimme yhdessä, että reissu oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä toivoimme: pako arjesta, kevättalvesta, Bretagnesta ja itsestämme. Se oli nuoruuden juhlaa ja sekoilua, tyttöjen matka, huoletonta elämää. Kuormittavuuden ja ekologisen kestämättömyyden takia tämänkaltaisesta viikonloppumatkailusta ei taida tulla minulle tapaa, mutta kokeilemisen arvoista se ehdottomasti oli.