Roadtrip

Talviloma koitti helmikuun alussa ja lähdin ajamaan ympäri Luoteis-Ranskaa. Yhdeksän päivän, 1600 kilometrin ja kymmenien kommelluksien jälkeen palasin takaisin Douarneneziin. Jos reissuani pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se ehdottomasti ikimuistoinen.

Joululomalta palattuani tiesin, että helmikuun lomalla haluaisin matkustaa Ranskassa. Ajattelin, että välttämättä ei tarvitsisi lähteä kovin kauas, sillä lähelläkin on niin monia paikkoja, joissa en ole käynyt. Päätin kiertää Bretagnen ja Normandian kauneimmat kohteet ja yrittää reissata mahdollisimman edullisesti. Otin tammikuussa yhteyttä lähes kaikkiin alueen vapaaehtoisiin ja tiedustelin, olisiko minun mahdollista yöpyä heidän luonaan. Useimmat suostuivat ja näiden yöpaikkojen ympärille rakensin reittini. Pyysin vapaaehtoisista Emmaa mukaani, mutta ilmeisesti retki kuulosti niin houkuttelevalta, että lauantaina 5.2. pieneen autooni pakkautuivat meidän kahden lisäksi Helmi ja kaksi Lorientin vapaaehtoista, Judith ja Alina. Ensimmäinen päivä taisi olla ainoa, jolloin asiat menivät suunnitelmien mukaan.

Reitti kartalla

Ajoimme ensin Morlaixiin ja Pohjois-Bretagnen vaaleanpunaisten kivien rannalle (coté de granit rose). Söimme päivällä pastaa puistossa ja illalla pitsaa Nina-vapaaehtoisen lattialla Paimpolissa. Jouduimme jakautumaan kahteen ryhmään yöksi, joten yhdeksältä illalla pöllähdimme Emman ja Helmin kanssa Lannionissa asuvien Annan ja Edoardon eteiseen. Yöllä yritin nukkua olohuoneen sohvalla Edoardon katsoessa täysillä San Remon musiikkifestivaalia seinän toisella puolella.

Morlaix
Coté de granit rose

Seuraavana päivänä Emma päätti yllättäen jättää reissun kesken väsymyksen takia. Pari päivää myöhemmin Helmi sai flunssan ja lähti myös kotiin. Yhtenä iltana emme meinanneet keksiä kaikille yöpaikkaa, koska eräs vapaaehtoisista teki oharit. Kaatosateessa tuntemattomassa kaupungissa seisoessa meinasi itku nousta kurkkuun. Lopulta löysimme itsemme ihanien vapaaehtoisten, Marian ja Martinan, lattialta siskonpedistä. Silloin makuupussi ja katto pään päällä tuntuivat maailman suurimmalta onnelta.

Alina
Saint-Brieucin siskonpeti

Rantakaupunki Saint-Malossa ajattelin, että helmikuun aurinkoa ihanampaa ei olekaan. Ostimme jäätelöt kioskista ja annoimme säteiden lämmittää poskia. Valtavat huvilat merinäköalalla saivat unelmoimaan, ja päiväkirjaan kirjoitin: “onnellisia asioita: ryppyiset papat puistonpenkeillä”. Yhden yön yövyimme hostellissa ja kerran päädyimme kokkaamaan päivällistä valtavaan laitoskeittiöön, sillä Clara-vapaaehtoinen asui työpaikallaan leirikeskuksessa.

Näimme Ranskan tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvan luostarisaari Mont Saint-Michelin, joka oli upea mutta ei mielestäni henkeäsalpaava. Voi toki olla, että odotukseni olivat liian korkealla. Matkan varrella pysähdyimme pienissä maalaiskylissä, joiden baareissa café au lait:n sai reilulla eurolla. Autossa hoilasimme 2010-luvun alun hittejä. Harvoina hetkinä tänä vuonna elämä on tuntunut yhtä kevyeltä kuin Bretagnen tyhjillä teillä Can’t Hold Us:ia laulaessa.

Dinard
Mont Saint-Michel
Bretagnelaista arkkitehtuuria

Ylittäessämme Normandian rajan meitä oli jäljellä enää minä ja Alina. Vietimme kolme yötä St-Lô:ssa suomalaisen Alisan ja saksalaisen Paulin vieraina. Kiersimme Normandian maihinnousun tärkeimmät paikat sekä kourallisen museoita ja muistomerkkejä. Yhtenä yönä ulkona oli pakkasta ja aamulla rapsutimme kirjastokorteilla jäätä auton ikkunoista, koska ranskalaisten autojen vakiovarusteisiin ei selvästikään kuulu jääraappaa. Iltaisin St-Lô:ssa laitoimme yhdessä ruokaa ja puhuimme aamuyöhön. Ihmettelin sitä, miten minä satuinkin olemaan aina se, joka joutui 150-senttisille sohville nukkumaan.

Omaha Beach
Normandian amerikkalainen hautausmaa
St-Lô:n hevoset
Bayeuxin katedraali

Perjantaina ajoin Alinan junalle, jolla hän matkusti toiseksi lomaviikoksi Amsterdamiin. Jatkoin Bayeuxista yksin matkaa Etelä-Normandiaan. Olin vähällä jäädä autollani kiinni mutaan keskellä tyhjää maaseutua, sillä ainoa tie määränpäähäni oli tietyömaan alla ja jouduin käyttämään traktoripolkuja. Metsästä löysin lopulta saksalais-espanjalaisen Pablon ja puolalaisen Alexan, jotka asuivat 50 asukkaan kylässä (lue: risteyksessä). He veivät minut pitsimuseoon läheiseen kaupunkiin ja halusivat katsoa Harry Pottereita puoli neljältä aamuyöllä. Heidän lattialleen nukahtaessani ajattelin, että joskus tuntemattomien ihmisten kanssa voi viettää mitä hienoimman vuorokauden, vaikka enää ikinä sen jälkeen ei tavattaisi.

Carrouges
Aamun hetkiä

Matka ei todellakaan ollut yhtä juhlaa. Viidellä hengellä päätösten tekeminen ruoasta ja aikatauluista oli tuskallista. Usein meistä kenelläkään ei ollut vahvoja mielipiteitä tai rohkeutta ilmaista niitä ja lopulta päädyttiin kaikkien kannalta kädenlämpöiseen kompromissiin. Jossain vaiheessa päivittäinen tutustuminen uusiin vapaaehtoisiin alkoi uuvuttaa. Jouduimme aina käymään pakolliset keskustelut työpaikoista, asumistilanteista, ilmastosta ja siitä, kuinka joskus tuntuu, että ranskalaiset eivät edes yritä ymmärtää vieraita aksentteja. Kun viidettä kertaa viikon sisään selittää, että itse asiassa suomen kieli ei kuulu pohjoisgermaanisten kielten joukkoon, ei enää jaksa kuulostaa kovin innostuneelta. Yöpaikkojen epävarmuus lisäsi päivien kuormaa, ja lyhyet ja rikkinäiset unet kasaantuivat vähitellen fyysiseksi ja henkiseksi taakaksi. Viimeisen yön vietin yksin Rennesissä. Olin niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoin illalla etsiä itselleni päivällistä.

Yhteensä vierailin viidessätoista kaupungissa ja tapasin kaksitoista ennestään tuntematonta vapaaehtoista. Näin maaseutua sekä yliopistokaupunkeja ja nukuin sekä makuupussissa että valkoisissa lakanoissa. Yllätyin ihmisten vieraanvaraisuudesta, omasta periksiantamattomuudestani ja kirkkojen komeudesta pienimmissäkin kylissä. Selvisin tietulleista, ja rakas Clioni jaksoi läpi moottoriteiden ja mudan. Useammin kuin kerran ajattelin, että jos olisin tiennyt mihin olin ryhtymässä, olisin varmasti jättänyt lähtemättä. En voisi olla iloisempi, että kaikesta huolimatta jatkoin ajamista ja osoitin itselleni, että mukavuusalueet tosiaan kasvavat.