Arkea ja juhlaa

Joululoman alkamisen kunniaksi ajattelin kertoa, miltä tavalliset viikkoni täällä ovat näyttäneet.

Maanantaisin emme työskentele lainkaan työpaikoillamme, sillä päivä on pyhitetty ranskan opiskelulle. Aamupäivällä osallistumme paikallisen työväenopiston ranskantunneille, joilla minä olen ainoana meistä vapaaehtoisista edistyneimpien ryhmässä. Tunneilla on joka viikko eri aihe (ranskalainen terveydenhuoltojärjestelmä, kulttuurierot, kirjallisuuden lajityypit tms.), josta keskustelemme tai väittelemme. Toisinaan kirjoitamme tekstejä tai opiskelemme aiheeseen liittyvää sanastoa. Kielitaitoni ranskassa on selvästi ryhmän heikoin, mutta se mahdollistaa ympäristön, jossa tunnen kehittyväni. Viime viikolla meidän piti kirjoittaa pareittain henkilökuvat toisistamme. Turkkilainen Fisun aloitti kirjoittamalla, että “Henriikka est timide ou au moins discrète et réservée” (Henriikka on ujo tai ainakin vaisu ja varautunut). Yllätyin, sillä itse en kuvailisi itseäni vaisuksi tai varautuneeksi. Yritin selittää kaikille, että vaikutelma luultavasti johtuu vaikeudestani löytää tilanteisiin sopivia ranskankielisiä sanoja nopeatempoisessa keskustelussa. Yleisöni ei vaikuttanut vakuuttuneelta. Petit à petit, toistelin itselleni tauolla.

Maanantai-iltapäivisin meillä on kolmen tunnin oppitunti eläköityneen ranskanopettajan johdolla. Tunti järjestetään vain meille vapaaehtoisille ja se on luonteeltaan rennompi: pelaamme ja leikimme, joskus harvoin harjoittelemme kielioppia, usein teemme lausumis- ja kuunteluharjoituksia. Koska meitä on monentasoisia, pysyttelemme pitkälti perusasioissa ja yritänkin ottaa tunnit kertauksen kannalta. Näiden ohjattujen oppituntien lisäksi meillä on käytössämme Online Linguistic Support -alusta, jonka avulla voimme itsenäisesti harjoitella ranskaa. Ennen projektin alkamista teimme alkutasotestin, jonka perusteella OLS osaa ehdottaa kullekin sopivan haastavia tehtäviä ja MOOC-tunteja.

Tiistaisin ja torstaisin työpäiväni kestää yleensä yhdeksästä puoli viiteen tai kuuteen. Keskiviikkona päivä loppuu jo lounaaseen, sillä ranskalaisen perinteen mukaan keskiviikkoiltapäivä on koululaisilla aina vapaa. Joulukuussa mm. pidin työpajaa ESC-vapaaehtoistyön hyvistä ja huonoista puolista, esittelin suomalaisia jouluperinteitä ja autoin opiskelijoita kirjoittamaan työhakemuksia englanniksi. Paljon pelkäämäni oppitunnit Suomen poliittisesta järjestelmästä menivät myös ihan mukavasti. Uuden ystäväni Giulian kautta olen päässyt paremmin tutustumaan koulun opiskelijoihin, mikä on ollut ihanaa. Silti edelleen tunnen itseni toisinaan irralliseksi Saint-Louisissa, sillä en koe kuuluvani opettajien enkä opiskelijoiden joukkoon. Nykyään syön kuitenkin aina lounasta koulun abien kanssa ja ne ikävät opettajien kahvitaukokeskustelutkin menevät jo paremmin. Integroituminen vaatii jopa enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin etukäteen ajattelin.

Myös perjantaisin työpäiväni kestää vain yhteen iltapäivällä. Syömme vapaaehtoisten ja Gwennilin työntekijöiden kanssa Quimperissa lounaan, jonka jälkeen meillä on yhteistä ohjelmaa. Nyt syksyllä vierailimme joka perjantai jonkun meistä työpaikalla. Keväällä meidän pitäisi yhdessä keksiä joku suurempi projekti, jota edistämme perjantai-iltapäivisin. Viime vuoden vapaaehtoiset tekivät tämän collective projectin puitteissa lyhytelokuvan kestävään kehitykseen keskittyvistä yrityksistä Bretagnen alueella.

Kaikki syksyn vierailut olivat todella kiinnostavia ja hellyyttäviä, sillä on mahtavaa päästä tutustumaan paikallisiin toimijoihin. Eniten ilahduin vierailuista Iraklin ja Freddyn työpaikoille, joita kutsutaan nimellä centre social. Centre social on joka kunnan oma järjestö, joka tarjoaa kaikenlaista ilmaista tai hyvin edullista harrastustoimintaa kaikenikäisille. Vierailujen aikana seurasimme neulontaryhmää sekä lautapeli-iltapäivää ja kuulimme äiti-vauva-joogasta, iäkkäiden tietotekniikkakerhosta ja jaetusta puutarhatoiminnasta. Tällainen järjestötoiminta yleensä pyörii muutamalla työntekijällä ja monella vapaaehtoisella, jotka haluavat tehdä yhteisönsä eteen jotakin hyvää. Korona-aikana Freddyn työpaikalla oli perustettu soittorinki, jonka ansiosta kunnan yksinasuville oli järjestetty joku puhekaveri joka viikolle. Syksyisin siellä tehdään yhteisen puutarhan omenasadosta hilloa, jonka purkkeihin askarteluryhmä suunnittelee etiketit. Hillopurkit toimitetaan jouluna vähävaraisille kuntalaisille.

Toimivasta arjesta huolimatta viikon parhaat hetket koen yleensä viikonloppuisin. Perjantai-iltaisin laitamme muiden vapaaehtoisten kanssa ruokaa ja pelaamme korttipelejä tai vain juttelemme. Varsinkin loka-marraskuussa lähdimme usein baariin tavoitteenamme löytää paikallisia nuoria. Quimperin yöelämän vilkkaus riittää minulle oikein hyvin, vaikka miljoonakaupungeista tulevat ystäväni valittavatkin sen tapahtumaköyhyyttä. Illan jälkeen jään yleensä yöksi Quimperin vierashuoneeseen. 

Lauantaina yritämme aina vierailla jossain uudessa paikassa tai tehdä jotain muuta uutta ja jännittävää. Viikko sitten kävimme päiväretkellä Finistèren departementin suurimmassa kaupungissa Brestissä, jossa vierailimme taidemuseossa ja valokuvanäyttelyssä. Illalla menimme katsomaan jalkapallostadionille Brest-Montpellier-ottelun, jonka jälkeen söimme päivällistä Brestissä asuvien ESC-vapaaehtoisten kanssa heidän luonaan. Vähän aikaa sitten kävimme myös retkellä keskiaikaisessa kaupungissa Locronanissa, jonka joulukauden avaus oli merkittävä tapahtuma täällä. Opin, että glögi voittaa kuuman viinin mennen tullen. Yhtenä joulukuun viikonloppuna muut vapaaehtoiset tulivat syömään ja yöpymään Douarneneziin minun ja Emanuelen vieraaksi.

Sunnuntaisin yritän ottaa aikaa itselleni: soitan kotiin, siivoan ja pesen pyykkiä, käyn kävelyllä ja luen. Usein teen valmisteluja alkavalle työviikolle ja vastailen sähköposteihin. Meillä on sunnuntaina yhteinen päivällinen Césarin, Gladysin ja Emanuelen kanssa ja joulukuussa yhdistimme sen aina myös leffailtaan. Kotonamme ei ole lainkaan televisiota, mutta elokuvien katseleminen järjestyy videoprojektorin avulla. Ainoaksi ongelmaksi on osoittautunut ääni- ja tekstitysvaihtoehtojen valitseminen: Césarille ja Gladysille pitää aina olla joko ääni tai tekstitys ranskaksi (Mielellään dubbaus! Siis aikuisille ihmisille! Kiitos Suomi ja tekstityskulttuuri!) ja Emanuelelle italiaksi, espanjaksi tai englanniksi. Päädyimmekin katsomaan ainakin kaksi erikoista espanjankielistä elokuvaa ranskankielisillä tekstityksillä. Kuubalaista taide-elokuvaa katsoessani ja ranskankielisten tekstitysten kanssa räpiköidessäni ajattelin, että enpä olisi tällaisestakaan tilanteesta uskonut itseäni löytäväni.