Vapaaehtoiskuplassa

En ole täällä tainnut mainita ollenkaan ohjelmaa, jonka puitteissa olen Ranskassa. Euroopan solidaarisuusjoukot eli ESC (European Solidarity Corps) on EU:n rahoitusohjelma organisaatioille ja 18-30-vuotiaille nuorille, jotka Opetushallituksen nettisivujen (https://www.oph.fi/fi/hankkeet/euroopan-solidaarisuusjoukot-rakentavat-parempaa-maailmaa ) mukaan “haluavat rakentaa solidaarisempaa maailmaa”. Vapaaehtoisjakso kestää pääsääntöisesti 2-12 kuukautta ja työ on voittoa tavoittelematonta ja paikallista yhteisöä hyödyttävää toimintaa. Ohjelmaan osallistuminen on maksutonta ja rahoitus kattaa suurimman osan kuluista. Minun ei esimerkiksi tarvitse maksaa asumisesta ja saan kuukausittain tasku-, ruoka- ja bensarahaa. Pitkiin (yli 6 kk) vapaaehtoisjaksoihin kuuluu kaksi seminaariviikkoa: ensimmäinen projektin alkupuolella ja toinen keskivaiheilla. Tämän viikon vietin Etelä-Ranskan Sommièresissa aloitusseminaarissa.

Seminaarin tavoitteina oli tutustua paremmin ESC-toimintaan, antaa mahdollisuus omien tavoitteiden pohtimiseen, tarjota apua ja resursseja mahdollisiin ongelmatilanteisiin, tukea kielenoppimista ja mahdollistaa hauskaa yhdessäoloa rennossa ilmapiirissä. Päivät täyttyivät työpajoilla, jotka olivat mielestäni suurimmaksi osaksi hyvin suunniteltuja ja hyödyllisiä. Lempparini oli tandem-kielenoppimismetodeja esittelevä työpaja, jossa sain opettaa espanjalaisen Marion kertomaan aamupalastaan suomeksi.

Söimme paljon ja koko ajan (kuten hyville leireille tyypillistä on). Ruoka oli perinteistä ranskalaista kotiruokaa ja sanoin kaikille sen olevan herkullista. Jälkeenpäin totesimme yhdessä, ettei ruoka ehkä ollutkaan niin ihmeellistä, mutta ihmeellisiä olivat sen ympärillä vietetyt hetket. Miten hienoa on olla uppoutuneena hyvään keskusteluun hyvien tyyppien kanssa tietäen, että se saa jatkua vielä pitkään, sillä juustot ja jälkiruoka ovat vasta tulossa. Useamman tunnin verran paikallaan istuminen ja keskusteleminen ilman muita virikkeitä tuntuu nykyään olevan harvinainen ja arvokas kokemus. Joka kerta nousin pöydästä myös mieleltäni ravittuna. Näitä pysähtymisen, syventymisen ja kuuntelemisen hetkiä ranskalaiset osaavat mielestäni vaalia.

Viikon hienoin anti oli mahdollisuus saada uusia ystäviä. Meitä oli vajaa neljäkymmentä noin viidestätoista eri Euroopan maasta. Tuntui jännittävältä kuulla niin monia kieliä ja niin montaa aksenttia englantia puhuttaessa. Seminaari oli suunniteltu niin, että meillä oli paljon aikaa “informaalille oppimiselle” eli hengailulle ja juttelulle. Iltaisin juhlittiin, laulettiin karaokea, tanssittiin, pelattiin juoma- ja lautapelejä sekä nautittiin yhdessäolosta. Minä ja Freddy edustimme seminaarin virallisessa pöytäfudisturnauksessa pitkiä ja blondeja pohjoiseurooppalaisia hyvällä menestyksellä (lähinnä Freddyn ansiosta tosin). Kaikki saivat vuorotellen soittaa saksalaisen Majan kaiuttimesta toivekappaleita. Oli hassua, että espanjalaiset osasivat Despacitosta muutakin kuin yhden sanan ja että kaikki keskieurooppalaiset tuntuivat tietävän sanat samoihin saksankielisiin rap-hitteihin. Marion johdolla tutustuimme flamencon pioneerin Camarón de la Islan tuotantoon. Puolen yön jälkeen Soy gitano y vengo a tu casamiento (Olen romani ja tulen häihisi) lähti jo ihan komeasti. Turkkilaisen Yusufin lempikappaleesta Lost in Istanbul tuli myös Helmin lemppari. Vaihtaisin yöunet tällaisiin hetkiin milloin tahansa uudestaan.

Joku lokakuussa tapaamani entinen vapaaehtoinen käytti kokemuksistaan termiä vapaaehtoiskupla. Ymmärrän nyt hyvin, mitä hän sillä tarkoitti. Vapaaehtoiskupla on kokemus yhteisöstä ja yhteenkuuluvuudesta. Se muodostuu, kun tapaa jatkuvasti muita vapaaehtoisia, joilla on samanlaisia tavoitteita ja jotka jakavat samoja kokemuksia. Kaiken pohjana on varaukseton luottamus. Ottaisin kenet tahansa kerran tapaamistani vapaaehtoisista tai vaikka heidän kummin kaimansa yöpymään luokseni miettimättä hetkeäkään. Se on pelin henki. Ensi viikonlopuksi suunnittelemme Quimper-porukan kanssa menevämme lähikaupunki Lorientiin. Siellä yövymme eräänä lokakuun perjantaina tapaamiemme ESC-vapaaehtoisten luona. Emme tunne heitä oikeastaan ollenkaan, mutta eipä se paljon mietitytä, sillä ovathan he vapaaehtoisia. 

Vapaaehtoiskuplassa ihmiset ovat avoimia, avuliaita ja tiedonjanoisia. Seminaariviikolla oli mielenkiintoista seurata, kuinka kaikki hakeutuivat oppitunneilla ja ruokailussa istumaan aina eri ihmisten läheisyyteen saadakseen kuulla heidänkin näkemyksensä maailmasta. Jaetun halun kuulla ja nähdä jotakin uutta huomaa kaikessa toiminnassa. Voi olla esimerkiksi varma, että aina löytyy halukkaita osallistujia, jos ehdottaa mitä tahansa karaokeillasta yhteiseen ulkomaanmatkaan. En voisi olla iloisempi kuplan olemassaolosta! Niin hurjan siistiä, että minulla on jo nyt suhteita niin moneen paikkaan Ranskassa ja tämän vuoden jälkeen niin moneen maahan ja kaupunkiin Euroopassa.

Huomasin seminaarin aikana monta kertaa havahtuvani siihen, etten ollut uskoa tämän olevan elämääni. Mieleni oli täynnä kiitollisuutta keskusteluista itseäni viisaampien kanssa, Sommièresin syksyisestä kauneudesta, nuoruuden valosta sekä elämästä, joka tuntuu tällä hetkellä niin rikkaalta. Että voikin ihminen saada tällaisia lahjoja!