Bordeaux

Syysloman toiseksi viikoksi matkustin Ranskan lounaisrannikolle Bordeauxiin. Toisen järjestön kautta vapaaehtoistyötä Bretagnessa tekevä saksalainen Marike kysyi minua matkaseurakseen ja suostuin. Aion ottaa kaiken ilon irti siitä, että täällä ollessa on mahdollisuus tutustua muuhun Ranskaan maateitse ja ilman sen suurempaa vaivaa tai kustannuksia.

Yritin soveltaa edellisellä viikolla harjoittelemaani rennompaa elämänasennetta myös turistina. Kävelimme Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvassa vanhassa kaupungissa, piipahdimme jokaisessa vastaan tulevassa kirkossa, istuimme kahviloissa ja kokeilimme joka päivä jonkin uuden leipomon croissanttia. Erehdyksen kautta opin, että pain au chocolat on Etelä-Ranskassa chocolatine ja että palvelualttius väärää nimeä käyttävää kohtaan on huomattavan matala. Vierailimme viinimuseossa, läheisessä viinitiloistaan tunnetussa keskiaikaisessa kaupungissa Saint-Émiliossa sekä Bordeaux’n taidemuseossa. Matkustimme junalla katsomaan Euroopan korkeinta hiekkadyyniä, Pilatin dyyniä. Dyynin läheinen rikkaiden bordeauxilaisten kesäkaupunki Arcachon oli aavemaisen hiljainen. Atlantin marraskuinen viima oli kylmä ja miljoonahuviloiden hyvin hoidettuja puutarhoja katsellessa minusta tuntui, että olin 1800-luvun romaanihahmo, joka oli lähetetty Arcachoniin parantumaan keuhkotaudista. Opin, että marraskuu ei ole säiden puolesta paras kaupunkilomakuukausi. Toisaalta mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja budjettimatkailijalle sesongin ulkopuoliset kuukaudet ovat kulta-aikaa.

Torstai-iltana tapasimme sattumalta jyväskyläläisen Alisan, joka tekee samanlaista vapaaehtoisjaksoa Normandiassa hieman Bretagnesta pohjoiseen. Tuntui kuin olisin tavannut vanhan ystävän, sillä saatoimme puhua suomea. Vieraassa ympäristössä yhteisen kielen jakaminen luo yllättävänkin suurta yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Keskustelu sai minut ajattelemaan, että katsomme elämää täällä samojen suomalaisten lasien läpi, mikä jostain syystä tuntui lohduttavalta. Kymmenen minuutin jälkeen olimme vaihtaneet kuulumiset, yhteystiedot ja turhautumisen siihen, että saksalaisille tuntuu löytyvän maanmiehiä jokaisesta baarista ja kyläpahasesta. He eivät taida ymmärtää sitä, miten ihmeelliseltä minusta tuona päivänä tuntui toiseen suomalaiseen törmääminen Sainte-Catherinen kävelykadulla. Samana iltana tutustuimme myös ranskalaiseen Maeliaan kuulemma kaupungin parhaassa baarissa. Maelia oli ranskalaisuuden ruumiillistuma mustine otsahiuksineen, nahkatakkeineen ja säännöllisine tupakkataukoineen. Kaiken kruunasi se, että hän opiskelee kirjallisuutta Bordeaux’n yliopistossa ja unelmoi urasta pariisilaisessa kustantamossa. On pakko lisätä lukulistalleni joitakin Victor Hugon teoksia, sillä olen nyt aivan vakuuttunut niiden mahtavuudesta Maelian suositusten jälkeen.

Matkaseurani Marike on ihana ja profiililtaan kanssani hyvin samanlainen. Hänkin on kouluorientoituneen aikakauden jälkeen lähtenyt etsimään kadotettuja nuoruusvuosiaan Ranskasta. Puhuimme katumisen pelkäämisestä sekä halusta luoda muistoja. Kaiken lisäksi hänellä on omaa viuluhistoriaani vastaava selloura, joten saimme aikaan herkullisia keskusteluja muun muassa yhdessä soittamisen ilosta. Etukäteen jännitti matkalle lähteminen lähes tuntemattoman tyypin kanssa, mutta huoleni osoittautuivat turhiksi ja yhdessä matkustaminen erinomaiseksi tavaksi tutustua paremmin.

Tällä matkalla huomasin ensimmäistä kertaa täällä jonkinnäköistä kehittymistä ranskani kanssa. Neuvottelimme ranskaksi itsellemme alennushintaiset liput viinimuseoon ja minä itselleni ilmaisen sisäänpääsyn taidemuseoon. Saint-Émiliossa tuliaisviiniostoksilla kävimme pitkän ja hedelmällisen keskustelun alle viidentoista euron puolikuivista valkoviineistä. Olisin voinut hyppiä ylpeydestä, kun astelimme ulos kaupasta! Ylipäätään arkipäiväisissä keskusteluissa tuntui, ettei tarvinnut enää etukäteen miettiä valmiiksi repliikkejä. Näitä pieniä onnistumisia olen odottanut kuin kuuta nousevaa, joten ne tuntuvat valtavan hienoilta.

Kotimatkalla junassa havahduin siihen, että minä, siis minä (!!), suunnittelen ja toteutan matkoja vieraassa maassa. Ja vielä onnistuneita sellaisia! Osaan ostaa lippuja, tehdä suunnitelmia ja kysyä tarvittaessa apua vierailla kielillä. Yhtäkkiä tuntui, että koko maailma on minulle auki, sillä kyllähän minä pärjään. Oi ihana elämä ja kaikki ne reissut, jotka minua vielä odottavat!