Irinkan lähdöstä

Kämppikseni Irinka on päättänyt lopettaa koko projektin ja lähti tänään takaisin kotimaahansa Georgiaan. Syitä lopettamiseen oli monia: koti-ikävä, työn sopimattomuus sekä se, että hän kaipaa suurempiin kaupunkeihin ja takaisin akateemisiin ympyröihin. Tieto Irinkan lähdöstä ei varsinaisesti yllättänyt, sillä hän on puhunut siitä jo viikkoja. Sitä enemmän se kuitenkin harmittaa. Nyt jään vapaaehtoisista ainoana asumaan eri kaupunkiin ja eri asuntoon, mikä tekee oloni epävarmaksi ja irralliseksi. Pelottaa, että tunnen itseni ulkopuoliseksi ainoassa tiiviissä yhteisössä, joka minulla toistaiseksi on täällä. Lähtö tuntuu surulliselta myös siksi, että Irinka on kasvanut minulle läheiseksi yhteisasumisen ja yhteisten automatkojen takia. Tuntuu kuin hän jättäisi minut yksin, vaikka meidän piti taistella samalla puolella.

Aluksi ajatus Irinkan lähdöstä myös turhautti. Juuri kun olen oppinut elämään uuden ihmisen kanssa ja luonut merkityksellisen ihmissuhteen, se viedään pois. Luottamuksen rakentaminen ja kaikki yhteiselämää koskevat kompromissit tuntuivat hukkaan heitetyiltä. Sitten muistin erään päiväkirjamerkintäni kuukauden takaa: “Kaikilta tapaamiltasi ihmisiltä voit oppia jotakin. Löydä se jokin.” Mikään ei ole ollut turhaa, sillä Irinkalta oppimani asiat ovat tästä lähtien osa omaa tarinaani eikä kukaan voi viedä yhteisiä muistojamme meiltä. Voi pojat, miten antoisa yhteinen kuukautemme olikaan!

Irinka ja minä olemme lähes vastakohtia: hän tekee asioita miten ja milloin huvittaa, on aina myöhässä, ei nuku öisin, tietää mitä haluaa eikä pyytele olemassaoloaan anteeksi. Jos joku asia ei miellytä häntä, hän ilmoittaa siitä välittömästi ja huikkaa perään: “it’s not comfortable for me”. Esimerkiksi: “sleeping in a sleeping bag, it’s not comfortable for me” tai “paying for the ticket, it’s not comfortable for me”. Minua naurattaa tämän joustamattomuuden aiheuttamat tilanteet. Irinka ryhtyy toimeen vasta käytyään tupakkatauolla ja kuuluu siihen ihmisryhmään, joka vannoo lopettavansa tupakoinnin jokaisen askin jälkeen.

Irinkalta opin arjen luksuksesta nauttimista. Lähes joka päivä hän osti kotimatkaltaan jonkin upean leivonnaisen, josta antoi minun maistaa palan. Miten älyttömän hyvältä voikaan tarte aux fraises maistua tavallisena keskiviikkona ilman sen kummempaa syytä juhlaan. Irinka opetti meille vapaaehtoisille myös georgialaisen maljapuhekulttuurin, jossa vuorotellen kaikki pitävät pitkiä puheenvuoroja. Siitä lähtien olemme yhdessä juhliessamme nostaneet maljoja ystävyydelle, oppimiselle, virheille, nuoruudelle ja kaikelle mieleen juolahtaneelle. Vaikka Irinkan lähtö harmittaa minua, toivon hänelle ainoastaan onnea ja iloa nyt ja tulevaisuudessa. Tämä oli tällä hetkellä paras vaihtoehto hänelle, joten tuen hänen päätöstään täysillä. Irinka on huipputyyppi ja olen varma, että tapaamme viimeistään jonain päivänä Tbilisissä. Silloin nostamme maljan yhteisille muistoille.

Tällä viikolla minulla tuli täyteen kuukausi elämää Ranskassa. Olen niin ylpeä itsestäni ja siitä, että olen selvinnyt tähän asti näinkin hyvin. Olen yhä täällä, olen löytänyt itsestäni ennennäkemätöntä rohkeutta eikä kaipuu ole syönyt minua elävältä. Olen oppinut olevani yllättävän joustava ja sopeutuva. Haasteeni ovat olleet pienehköjä vaikkakaan eivät mitättömiä. Siitä muistutti maanantain puhelu poikaystäväni Miskan kanssa. Melkein kolme vuorokautta kestäneen AUK-tutkinnon aikana hänen oli annettu nukkua yhteensä kymmenisen tuntia, hän oli saanut syödäkseen mitä sattuu ja muun muassa seisonut keskellä yötä kylmässä Itämeressä siteeraamassa Mannerheimia. Ainakin omat haasteeni ovat itse valitsemiani eikä minulta riistetä hyvinvoinnin peruselementtejä. Siitä olen valtavan kiitollinen. Ja siitä toki myös, että Miska pääsee tällä viikolla lomille nukkumaan univelkansa pois.

Vain aika näyttää, saapuuko joku Irinkan tilalle asumaan seinäni toiselle puolelle. Se tarkoittaisi taas alusta aloittamista. Samalla se olisi kuitenkin etuoikeus ja mahdollisuus oppia taas jotakin uutta. Riippumatta siitä mitä tapahtuu aion selvitä, sopeutua ja löytää tilanteesta jotakin hyvää. Sen olen huomannut osaavani jo varsin hyvin.