Hieman hukassa

Työpaikkani Collège Lycée Saint-Louis on 900 opiskelijan katolinen koulu pienessä Châteaulinin kylässä. Hiljattain remontoitu koulurakennus sijaitsee korkealla mäellä, josta näkee hyvin kylän ja sitä halkovan Nantes-Brest-kanavan. Työmatkani kestää suuntaansa nelisenkymmentä minuuttia autolla. Autoni täällä on pieni ja sievä Renault Clio, jonka olen nimennyt ranskalaisella hellittelynimellä Chouchou (suom. pieni kaali). Chouchoulla ajaminen oli aluksi suoraan sanottuna ihan kamalaa, sillä sekä auto että tiet olivat tuntemattomia. Löydämme kuitenkin päivä päivältä paremmin yhteistä kieltä ja jokapäiväiset reititkin onnistuvat jo ilman navigointisovelluksia. Työmatkallani on paljon tasa-arvoisia risteyksiä ja yksisuuntaisia katuja sekä aivan valtavasti liikenneympyröitä. Bretagne olisi autokouluopettajani Ilkan paratiisi. 

Koulun julkisivu

Kouluelämä poikkeaa yllättävän vähän suomalaisesta, mutta jotkut asiat ovat toki yllättäneet. Aluksi ihmetytti moniosainen kouluruoka (sis. alku-, pää- ja jälkiruoka, jogurtti tai rahka, keitto sekä leipä) ja 90 minuutin lounastauko. Kerran viikossa opettajat käyvät lounaalla ravintolassa syömässä ja juovat lounaan kanssa viinilasillisen. Se tuntuu niin erikoiselta mutta niin ranskalaiselta! Pitkä lounastauko näkyy kuitenkin iltapäivän venymisenä, ja opiskelijoiden (ja siten myös minun) viimeinen oppitunti loppuu useimpina päivinä kello 17.20.

Kokouksissa opettajat huutavat ja puhuvat toistensa päälle. He eivät luovu mielipiteistään ja puolen tunnin kinastelun jälkeen huitovat vimmoissaan käsiään ja nojautuvat yhä uhmakkaammin pöydän ylle. Heidän intonsa on ihailtavan hellittämätöntä, vaikka kyse olisi hankittavien jalkapallomaalien määrästä tai virkistyspäivän ohjelmasta. Jossakin vaiheessa joku ehdottaa, että siirryttäisiin seuraavaan aiheeseen, vaikka minkäänlaiseen ratkaisuun ei ole päästy. Olen onnellinen, että maskit estävät syljen lentämisen naamalleni.

Inhokkihetkeni on aamupäivän kahvitauko, jolloin kuuluu mennä opettajien kahvihuoneeseen käymään kiusallisia ja yksinkertaisia keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, joiden nimet pitäisi jo muistaa. Juon pahaa suodatinkahvia, jotta minulla olisi jotain, mitä keskittyneesti hörppiä saadakseni lisää aikaa lauseiden muodostamiseen. Opettajainhuoneen terassi on valtava, jotta kaikki kymmenet tupakoijat ehtivät lyhyellä välitunnilla hoitaa tarpeensa koululaisilta näkymättömissä. Kahvitauko on päivittäinen muistutukseni siitä, kuinka pitkältä vartti voi tuntua.

Vastuuhenkilöni Émeline on englanninopettaja, mutta puhuu tunneillaan lähinnä vain ranskaa. Hän tuntuu tietävän kaikkien opettajien yksityiselämästä kaiken ja jaarittelee aina kahvitauolla lapsistaan ja siitä, että käy bodypump-tunnilla tiistaisin. Émeline teettää opiskelijoillaan pitkiä kuuntelutehtäviä, joissa nauha täytyy kääntää sanasta sanaan ranskaksi. Opiskelijat kirjoittavat koko tunnin vastaustaan kuulakärkikynällä konseptille, joka palautetaan tunnin lopussa korjattavaksi. Opetusta seuranneena ei varsinaisesti yllätä, että opiskelijoiden englannin taso on hyvin heikko.

Kahteen työviikkoon on mahtunut monenlaisia tehtäviä. Olen seurannut monia oppitunteja ja toisinaan osallistunut opetukseen parhaani mukaan. Olen kokoustanut erilaisten kokoonpanojen kanssa ja yrittänyt päästä jyvälle koulun ajankohtaisista ongelmista. Minua on haastateltu muutamaan paikallislehteen ja olen antanut kymmeniä kertoja näytteen siitä, miltä suomi kuulostaa. Tällä viikolla suunnittelin ja järjestin koululla #ERASMUSDAYS-päivän, jonka tarkoituksena oli lisätä nuorten tietoisuutta mahdollisuuksista lähteä Eurooppaan opiskelemaan, töihin tai vapaaehtoiseksi. Päivän aikana sain myös kartoitettua, minkälaisia tarpeita, toiveita ja kysymyksiä opiskelijoilla on aiheeseen liittyen. Niiden pohjalta aion pohtia, miten osaisin parhaiten olla avuksi tulevan vuoden aikana. Tuleviakin projekteja on jo suunniteltu. Minun muun muassa toivotaan etsivän Saint-Louisille ystäväkoulu jostakin muusta Euroopan maasta eTwinning-alustaa hyödyntäen. Lisäksi syksyn aikana tulen pitämään kaikille koulun 17-vuotiaille ranskaksi oppitunnin Suomen ja Ranskan poliittisten järjestelmien eroista.


Muiden vapaaehtoisten kanssa meillä oli perjantaina kuulumiskierros, jossa piti piirtää paperille emojeita, jotka kuvaavat tämänhetkisiä kuulumisia. Työhön liittyviä fiiliksiä kuvaavalla emojillani oli silmät ymmyrkäisinä ja suu ammollaan. Se tiivistää hyvin päällimmäiset ajatukseni Saint-Louisissa: hämmentynyt ja hieman hukassa. Nautin kuitenkin mahdollisuudesta haastaa itseäni uudenlaisessa roolissa mutta monella tavalla tutussa ympäristössä. Uuden roolini tunnistan siitä, että ikäiseni opiskelijat teitittelevät minua ja kutsuvat puhutellessa rouvaksi. Ei huono!