Ensimmäisenä päivänä

Niin vain saapui tuo pelätty ja odotettu syyskuun 25. päivä, jolloin aloitin matkani kohti etelää kuten lähtöpäivän aamuna näkemäni muuttolinnut. Viimeisen viikon kyyneleistä olisi saanut Chisua lainaten muutamankin suihkulähteen Baden-Badeniin, mutta järkeilin poskieni kostuvan toistuvasti ilosta: kuinka onnekas olenkaan, kun elämässäni on niin tärkeitä ihmisiä, että heidän luotaan lähteminen sattuu näin paljon. Helsinki-Vantaalla turvatarkastuksesta selvinneenä ajattelin, etten ole koskaan tuntenut olevani niin yksin. Hassua kyllä se oli päivän ainoa hetki, jolloin tunsin olevani yksin.

Lähtöportilla tapasin sattumalta Aadan ja Nellin, jotka olivat lähtemässä au paireiksi Pariisiin samalla lennolla kanssani. Tuntui helpottavalta kuulla, ettei lähteminen ollut heillekään helppoa ja että taistelu alle 23 kiloa painavasta matkalaukusta on todellinen. Lentokoneeseen noustessani ajattelin renessanssin löytöretkeilijöitä, Yhdysvaltoihin 1800-luvulla lähteneitä, maalta kaupunkiin muuttaneita, entisiä ja nykyisiä vaihto-oppilaita ja kaikkia, jotka ovat jättäneet kotinsa ennen minua. Olin ylpeä Aadasta, Nellistä, itsestäni ja rohkeudestamme liittyä tähän joukkoon.

Koneessa viereeni istui siro nainen. Sitä tyyppiä, joka käyttää näppäinpuhelinta, jonka hiukset on sidottu tiukalle nutturalle niskaan ja joka pukeutuu ainoastaan maanläheisiin väreihin. Nainen, Salla, osoittautui valtavan ystävälliseksi ja ihanaksi ihmiseksi. Hän kertoi olevansa näyttelijä ja muuttaneensa Ranskaan 12 vuotta sitten. Salla antoi minulle arvokkaita ohjeita ranskalaisessa yhteiskunnassa selviämiseen ja elämään yleensä. Juttelimme armollisuudesta, rohkeudesta, Macronin politiikasta ja siitä, kuinka ranskalaiset työhönsä väsähtäneet virkamiehet voivat silkkaa laiskuuttaan antaa väärää informaatiota. Lähdimme Sallan kanssa yhtä matkaa CDG:ltä kohti Pariisia, mikä oli suuri helpotus painajaisia RER-junista nähneelle itselleni.

Junassa törmäsimme suomalaispariskuntaan, joka tarjoutui auttamaan minua painavien laukkujeni kanssa. Punakka mies ja selvästi miestään ylpeästi esittelevä nainen kertoivat omistavansa silmälasiliikkeen Sveitsissä ja tulleensa sieltä Pariisiin silmälasimessuille. Salla jakoi heille ravintolavinkkejä Lyoniin, ja he kertoivat vaativasta punaviinimaustaan. Minua huvitti suuresti pariskunnasta paistavat Zürichinjärven rannalla vietetyt vuodet ja vaikutelman kontrasti Pariisin nuorisoa täynnä olevaan lähijunaan. Sattumalta junassa oli myös kolmas suomalainen, Eeva, joka oli osallistumassa samoille messuille. Eevan hotelli oli samalla suunnalla omani kanssa, joten sovimme jatkavamme matkaa yhdessä. Maailmankaikkeus oli selvästi päättänyt, ettei Henriikkaa voi päästää hetkeksikään oman onnensa nojaan. Gare du Nordin asemalla hyvästelin pariskunnan ja Sallan, joka ohjasi minut ja Eevan seuraavaan metroon.

Täpötäydessä metrotunnelissa taistelimme itsemme metroon vain huomataksemme, ettei se mene oikeaan suuntaan. Laukkujen raahaaminen ylös ja alas metrotunnelin portaita alkoi tässä vaiheessa toden teolla ketuttaa. Mielialan laskuun saattoi vaikuttaa myös se, että laukkujen painoa vähentääkseni olin laittanut päälleni kaikista paksuimmat vaatteet, joten pissanhajun lisäksi olin vakuuttunut tukehtuvani kuumuuteen. Päätimme mennä taksijonoon, jonka löytämiseksi haahuilimme Gare de Lyonin asemalla valehtelematta varmasti yli puoli tuntia. Taksikuskille yritimme selittää haastavan tilanteen rikkinäisellä ranskalla, ja hän lupasi viedä meidät kahteen osoitteeseen. Matkalla yritin herätellä alkeellista keskustelua (beaucoup de monde, hein?) kuskin kanssa, mutta en ymmärtänyt hänen vastauksiaan, joten keskustelu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Eeva kertoi minulle siitä, miten eteläeurooppalaisten kasvojen anatomia on pohjoismaisiin verrattuna erilainen, joten on ongelmallista, että suuri osa Suomen kehyksistä tuodaan Italiasta ja Ranskasta. Kaikkea sitä voi oppia pariisilaisessa taksissa!

Seikkailuni ensimmäisenä päivänä opin, että yksin lähteminen ei tarkoita sitä, että on yksin. Toisiin tutustuminen kannattaa. Käteen voi jäädä elämänohjeita tai vaikka halvempi taksimatka.