It is au revoir and not goodbye

Viime talven valottomina päivinä, jolloin ymmärrykseni sähkömagnetismista ja orgaanisesta kemiasta ei tuntunut enää syvenevän, tartuin ajatukseen erilaisesta seuraavasta vuodesta. Yhä useampana päivänä huomasin lupaavani itselleni, että kunhan nyt teen parhaani, niin syksyllä odottaa jokin täysin uusi ja jännittävä. Olin aiemminkin haaveillut ulkomaille lähtemisestä, mutta suunnitelmat olivat jääneet ajatuksen tasolle. Kevät kului ja havahduin kertoneeni ranskalaisesta unelmastani lähes kaikille lukion jälkeisistä suunnitelmistani kiinnostuneille. Kun vielä tein yhteishaun kuin lottorivin, perääntyminen tuntui liian myöhäiseltä. Alkoi ankara hakeminen ja epätoivoinen ranskan sönköttäminen videohaastatteluissa.

Toukokuun viimeisellä viikolla kirjoitin päiväkirjaani: “Minut valittiin vapaaehtoistöihin Ranskaan mutta lähteminen mietityttää. Se tuntuu itsekkäältä ja röyhkeältä: voisin jatkaa opintoja mutta sen sijaan minä, naiivi zenniaali vailla koulutusta tai minkäänlaista osaamista, lähden vieraaseen maahan tekemään työtä, josta on todennäköisesti hyvin vähän hyötyä ja samalla toivon löytäväni itseni, hah! Lisäksi kaiken jättäminen tuntuu niin oudolta, niin rohkealta, joltain mitä en koskaan voisi kuvitella tekeväni ja samalla ainoalta oikealta päätökseltä.” Lopulta päätin, että nyt jos koskaan elämässäni on hyvä aika olla ulkomailla vietetyn vuoden verran itsekäs ja röyhkeä.

Siispä lentoni lähtee ensi viikolla. Tarkoituksena on ensin lomailla Pariisissa muutama päivä ja jatkaa sieltä junalla Bretagneen Ranskan länsirannikolle. Siellä minua odottaa vajaa kymmenen muuta vapaaehtoista muualta Euroopasta, uusi koti ja uusi työpaikka. Rehellisyyden nimissä en tiedä kovinkaan paljon siitä, mikä minua odottaa (aina epätoivon iskiessä vakuuttelen itselleni, että ehkä näin on parempi). Tiedän, että työni on paikallisessa toisen asteen oppilaitoksessa ja että tehtäväni on osallistua kieltenopetukseen ja kertoa EU:n tukemista projektimahdollisuuksista. Kuulemma olen myös elävä esimerkki siitä, että elämää on myös Länsi-Ranskan ulkopuolella. Tiedän, että minulla on käytössäni auto, jolla ajan työpaikalle ja että muiden alueen vapaaehtoisten kanssa osallistumme viikoittain ranskan oppitunneille. Lisäksi tiedän, että tulen asumaan samassa asunnossa georgialaisen Irinkan ja kahden ranskalaisen, Césarin ja Gladysin, kanssa meren rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa.

Lähettävä järjestöni pyysi minua viime viikolla vastaamaan lähtijäkyselyyn, jonka tarkoituksena on miettiä odotuksia ja tavoitteita vapaaehtoisjaksoon liittyen. Pohdin kyselyä täyttäessäni, mitä olen vastannut kaikille Ihan mahtavaa mutta miksi? -kysymystä kysyneille viime kuukausina. Osalle olen sanonut jotakin kielen oppimisesta, toisille välivuoden tuomasta tilasta hengittää ja miettiä, joillekin taas halusta itsenäistyä. Todellisuudessa on niin paljon asioita, joita toivon oppivani poissa ollessani ja ymmärtäväni paremmin palatessani.

Toivon, että elämänfilosofiaani, sanavarastooni ja tyyliini tarttuu vivahde ranskalaista eleganssia. Toivon, että bretagnelaisissa ikkunoissa on jonkinlainen eristys ja että kämppiksilläni on kanssani sama käsitys siisteystasosta. Toivon, että koen turhautumista, surua, pelkoa, ärsyyntymistä ja koti-ikävää sydämeni täydeltä ja opin että siitäkin selviää. Toivon löytäväni ympärilleni uusia ihmisiä, joista välitän ja jotka välittävät minusta. Toivon, että ennakkoluulojani kyseenalaistetaan ja että huomaan yhä paremmin etuoikeuteni ja osaan olla niiden edessä nöyrä. Toivon, että tärkeät ihmiset jäävät Suomeen odottamaan. Ja tulevat asemalle vastaan, jos palaan maitojunalla muutaman viikon päästä kotiin. Viimeiseksi toivon oppivani, että elämän voi halutessaan rakentaa tyhjästä myös muualle. Pystyväni sanomaan ja näyttämään itselleni, että hei, kyllä mä pärjään.

Ranskankielinen hyvästely au revoir sisältää ajatuksen jälleennäkemisestä. Oxfordin sanakirja määrittelee sen: “goodbye until we meet again”. Tämän toiveikkuuden yritän pitää mielessäni seuraavien päivien aikana, kun hyvästelen läheisiäni. Kokeakseen jälleennäkemisen riemua täytyy ensin lähteä. Siispä näkemiin, ei hyvästi. Au revoir!